Vadelma-valkosuklaa-blondies

Vadelma-valkosuklaablondie on brownien vaalea versio. Tomusokeri-tuorejuustokuorrutus kruunaa herkun, mutta ei ole lainkaan välttämätön.

Tarvitset:

200 g huoneenlämpöistä voita tai margariinia

1 dl sokeria

1,5 dl fariinisokeria

1 tl vaniljasokeria

1 sitruunan kuori raastettuna

3 kananmunaa

4 dl vehnäjauhoja

1,5 tl leivinjauhetta

ripaus suolaa

100 g valkosuklaata rouhittuna

n. 200 g pakastevadelmia

Kuorrutus:

200 g maustamatonta tuorejuustoa

50 g huoneenlämpöistä voita tai margariinia

2 dl tomusokeria (makutomusokeria tai tavallista)

Koristeita oman maun mukaan

Tee näin:

Lämmitä uuni 175 asteeseen. Vatkaa voi ja sokerit vaahdoksi kulhossa. Vatkaa sekaan sitruunan kuori ja munat yksitellen samalla vatkaten.

Yhdistä toisessa kulhossa kuivat aineet, ja kääntele taikinan sekaan. Lisää joukkoon valkosuklaarouhe ja pakastevadelmat. Sekoita varovasti.

Levitä taikina leivinpaperilla vuorattuun uunivuokaan tai pienelle uuninpellille. Paista uunin keskitasolla n. 20-25 minuuttia. Älä paista liikaa!

Anna jäähtyä.

Tee kuorrutus: laita kaikki aineet kulhoon ja vatkaa sähkövatkaimella notkeaksi. Levitä jäähtyneen blondielevyn päälle. Koristele haluamillasi hörsellyksillä tai jätä sellaiseksi. Anna kovettua, leikkaa paloiksi ja nauti.