Pieni getaway silloin tällöin tekee ihmeitä, eikä aina tarvitse lähteä kauas hellittääkseen hetkeksi.
Pääkaupunkiseudun ympäristöstä löytyy yllättävän paljon menneiden vuosikymmenten täysihoitolafiilistä huokuvia hotelleja, jotka ovat täydellisiä irtiottoihin. Hotel Sveitsi on yksi niistä. Ympäröivä luonto, 70-luvun arkkitehtuuri ja sijainti kaukana hälinästä takaavat seesteisen tunnelman.
Tämä rauhan tyyssija tarjoaa kiireetöntä aikaa itselle tai yhdessä. Hotellin yhteydessä on myös kylpylä, elokuvateatteri Bio Rex, kuntokeskus ja Super Park, joten ruumiin ja sielun kulttuuria löytyy niitä kaipaaville.
Pienenä miinuksena näissä syrjäisissä getaway paikoissa tuntuu olevan ruoka- ja ravintolatarjonta. Ruoka ja palvelu on usein ihan hyvää, mutta koska kilpailua ei ole, hotellien yhteydessä olevat ravintolat ovat usein joko melko kalliita tai tarjonnaltaan keskinkertaisia.
Näissä kätketyissä retro-hotelleissa tunnelma kuitenkin korvaa pienet puutteet. Hotel Sveitsi oli Kekkosenkin vakiokohde, joten jos se kelpasi UKK:lle se saa kelvata myös muille.
Ennen hotellilomaa: kieroutuneella tavalla täysihoitolafiilikseen pääsee katsomalla absurdin elokuvan The Lobster. Tunnelma Etelä-Suomen hotelleissa tosin on huomattavasti vähemmän ahdistava.
Parhaat asiat Hotel Sveitsissä:
Menneiden vuosikymmenten havina
Ihanat luontopolut
Freesit huoneet
Leffateatteri hotellin yhteydessä
Mahdollisuus jättää perheen pienimmät hetkeksi hoitoon